| Koordinointihanke |
|
|
Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry käynnistää keväällä 2012 koordinointihankkeen, joka mahdollistaa pienet kehittämistoimet. Tuettavissa hankkeissa voidaan esimerkiksi edistää asukkaiden palveluja, paikallista kulttuuria tai kylän viihtyisyyttä, toiminnallisuutta ja vetovoimaisuutta; säilyttää kulttuuriperintöä tai laatia ja toteuttaa kylien kehittämissuunnitelmia.
Hakijana voi olla yksityis- tai julkisoikeudelliset yhteisöt tai säätiöt, esimerkiksi kylä- tai kulttuuriyhdistykset, 4H-yhdistykset, ympäristöjärjestöt tai maamiesseurat ym maaseudulla toimivat yhdistykset. Hankkeen tavoitteena on saada maaseudun yhdistysten toimintaa ja kylien palveluja esille sekä perinteisesti konkreettisessa ympäristössä että verkossa. Esimerkiksi voidaan laatia kyläsuunnitelma, nettisivut tai koota palvelut hakemistoksi. Tärkeää on, että kehittämishankkeen tulokset hyödyttävät mahdollisimman monia alueen asukkaita. Hankkeiden kustannusarvio voi olla 750 - 7.500 euroa, tukea voidaan myöntää 70% hyväksyttävistä kustannuksista. Yksityisestä osuudesta osan voi korvata talkootyöllä. Kuten muissakin hankkeissa, tuki maksetaan jälkikäteen toteutuneiden kustannusten mukaan. Hyväksyttäviä kustannuksia ovat palkat, ostopalvelut, vuokrat, matkakulut ja muut kustannukset. Tukea haetaan yleishyödyllisen kehittämishankkeen hakemuslomakkeella 2306A. Liitteeksi tarvitaan: - hankesuunnitelma, jossa kerrotaan mitä aiotaan tehdä ja miksi - kustannusarvio - suunnitelma talkootyön määrästä - hakijayhdistyksen tilinpäätöstiedot, yhdistysrekisteriote, säännöt sekä kokouspöytäkirja, jossa hanketukihakemuksesta on päätetty Hakemus toimitetaan Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry:n toimistolle (Keskuskatu 51 b, 38700 Kankaanpää) 11.5.2012 mennessä. Hakemus löytyy yhdistyksen internetsivuilta kohdasta lomakkeet tai yhdistyksen toimistolta. Vain määräaikaan mennessä saapuneet hakemukset otetaan hallituksen käsittelyyn. Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry:n hallitus valitsee määräaikaan mennessä saapuneista hakemuksista tuettavat alahankkeet. Valintakriteerit ovat seuraavat: - hankkeen yleishyödyllisyys (palvelee suurta ihmisjoukkoa) - hakijan resurssit toteuttaa hanke (omarahoitus, talkootyö) - hankkeen sopiminen yhdistyksen kehittämisohjelmaan Alahankkeiden tukeminen edellyttää, että määräaikaan mennessä tulee vähintään kolme eri hakijan toteuttamaa tuen ehdot täyttävää hakemusta. Neuvoja ja ohjeita hankkeen toteuttamiseen saat Aktiivisen henkilökunnalta: Toiminnanjohtaja Juha Vanhapaasto Hankeneuvoja Tanja Aarnikuru Hankesihteeri Päivi Hietapakka
|



Koordinointihanke